torstai 25. kesäkuuta 2009

Hassut housut
















Puolustuksekseni sanottakoon, että aloitin näiden teon puoliyön jälkeen. :D Housujen valetaskut epäonnistui täysin, väsyneenä leikkasin ensin toisen taskun väärinpäinkin.

Lime college halusi housuiksi ja siihen lätkäisin vaippaompeluista jääneet palat oranssia bambujoustista valetaskuiksi, no onhan nämä nyt pirteät jos ei muuta. :D Tein tarkoituksella aika isot housut, menevät sitten syksyllä ja talvella meidän neidille. Lahkeissa ja vyötäröllä kuminauhat. Kaverina sitten liilasta joustofroteesta shortsit, nämä onnistui ihan kivasti ja ovat näin helteillä tarpeelliset.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Vauvan sukkaset / Baby socks
















Pikkuruisia villasukkia, niin suloisia, mutta voi mikä tikuttelu hammastikuilla. :D

Yarn/lanka: Sandnes Garn Lanett
Needles/Puikot: 2,5mm
Size/Koko: 0-4 months/kk

Tiny socks, so cute, but what a work with toothpicks. :D

torstai 18. kesäkuuta 2009

Kerttu -sukat / Kerttu socks


















































Ihastuin tähän malliin, vaikka pitsisukat ei ole ennen silmääni miellyttäneet. On ollut niin kylmiä ja kosteita kelejä, että tässähän oikein kaipasi kesävillasukkia. Näistä piti oikeasti tulla joululahja, mutta S-koon tein ja tuli omiin kinttuihin niin sopivat, että saavat varmaan jäädä meille asumaan.

Yarn/Lanka: Novita seitsemän veljestä Pea/Herne
Needles/Puikot: 3,5mm

I fell in love with this pattern, even though lacy socks haven´t really been my thing before. The weather has been so cold and damp, that I actually needed some summersocks. These were supposed to be a Christmas gift, but I made size S and it fits me so perfectly that I´ll probably let these socks stay.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Norwegian Sweet Baby Cap

















Ajattelin tätä tytölle syksyksi, mutta tämä superpipohan sopii mulle, miehelle ja tytöllekin! :D Tämähän on jo kolmas tekemäni norjalainen, joten aika rutiinilla sujuu jo tikuttelu. Nyt täytyy (yrittää) alkaa kirjoittelemaan englanniksikin, kun löysin tieni Ravelryyn.

Yarn/Lanka: Novita Florica doubled about 2 skeins/kaksinkertaisena noin 2 kerää.
Needles/Puikot: 3,5mm

I thought this cap would fit my daughter in autumn, but it actually fits me, my husband and our daughter! :D This is the third Norwegian I´ve made, so knitting it was pretty routine.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Tunika ja hihatin

































Kummitätini tilasi tällaisen setin eräille syntymäpäiville, kangas on hänen itse valitsemansa. Kankaassa on kirjailuja ja paljetteja "raitoina". Tunikasta tuli aika kiva, voisin itsellenikin tällaisen tehdä. Hihattimen kaava löytyy SK 10/2000.

Piti suorittaa pikakuvaus, koska nämä lähtevät jo huomenna maailmalle, anteeksi huono ryhtini. :D Setti kokoa 40, joten aika väljät mulle.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Nurkasta löytyy...























Rukki! Olin jo jonkin aikaa haaveillut rukista ja miettinyt tilaisinko uuden ja maksaisin itseni kipeäksi. Sattuman kautta selvisi, että anoppilan varastossa makaa vanha, mutta hyväkuntoinen rukki, jonka sain sitten ylioppilaslahjaksi.

Tuollaisen kerän "hattaraa" olen jo valmiiksi nyhtänyt, kun vaan ehtisi ja uskaltaisi käydä toimeen. Tunnustan, etten ole koskaan kehrännyt, enkä edes nähnyt kehräämistä, mutta halu oppia on suuri. :D On se vaan hieno!